Asiointipalvelu

Paluu

Viranomaisasioinnit

Hyvät Palveluavaimen haltija,

olemme keränneet tälle sivulle, täsmällisesti esitettäväksi säännöllisesti viranomaisten vaatimia asiointeja.

Residency palvelu ylläpitää jokaiselle Palveluavaimen haltiaa kohden "Asiointi kalenteria", jota seuraamalla tiedämme jo hyvissä ajoin valmistautua kunkin Palveluavaimen haltian viranomaisasiointien ja/ tai terveyteen liittyvien asiointien hoitoon.

 

Viranomaisasioinnissa huolehditaan myös MAASTAPOISTUMISLUVAN- hankinnasta viranomaisilta.

Valmiuspalvelussa huolehditaan kaikista Residency service palvelun kuukausimaksuihin sisältyviin palveluihin. sisältyvinä viranomaisasioinneista siten, että Palveluavaimen haltijalta veloitetaan vain, viranomaisten perimät maksut käteisinä, viranomasen antamaa käteiskuittia vastaan.

Huom!
Vastuuasiat on hyvä huomioida.
Viime kädessä vastuu viranomaisille päin on kaikissa tapauksissa Maassa oleskeluluvan haltijalla.

Edellisistä johtuen, miksi Residency service on perustanut erillisen Valmiuspalvelun sisälle oman Viranomaisasioinnit palvelun.

On hyvä myös huomata, että on joitain tilanteita jolloin Palveluavaimen haltian on oltava mukana hänen asioita hoidettaessa. 

Immigraation kassa ottaa vastaan maksusuorituksia, vain käteissuorituksena.